1.5.2013

Keskiviikko

En tiede muista, mutta ainakin minusta asioiden haluaminen on aivan ahdistavaa. Etenkin materiaa sisältävien.

Hirveää, siksi että rakastan kaikkia kauniita esineitä ja asioita, mutta samalla tuntuu sairaalta haluta niitä kaikkia omikseen. Ihan kuin tavaraa ei olisi jo riittämiin. Sekä minulla ja maailmassa ylipäätään.


Kaikesta tuosta huolimatta tässä lista asioista, joita tällä hetkellä suorastaan himoitsen.

Valurautainen paistinpannu, iso keraaminen pata ja kauniita leipä/piirakkavuokia.

Harmaa neuletakki.
Edellinen hajosi ja silti joku osti sen 50snt hintaan kirpparipöydästäni. Aiempi oli kyllä liian ohut ja varustettu vääränlaisella leikkauksella. Tulevalta toivon luonnonkuituja (mieluiten puuvillaa), tarpeeksi pitkä ja taskut, joihin voi sulloa palelevat sormet.

Peitevoide.
Jooh, olen miettinyt tätä siitä saakka, kun seuralaiseni vaatekaupalla toikaisi, että katsomani sinivihreät sammarit toistavat täydellisesti silmänalusteni sävyä.

Eräs punainen pellavatoppi.
Ihan vain siksi, että en ole saanut sitä mielestäni sen jälkeen, kun ensimmäisen kerran sen näin.

Dokkarit, docsit, martit, Dr. Martensenit.
Haaveilen maihareista kaikkina vuodenaikoina.

Hiromi: Move
"Jazzpianisti Hiromin odotettu uutuusalbumi yhdessä trionsa kanssa (Anthony Jackson & Simon Phillips). Albumin teemana on vuorokausi; levy alkaa herätyskellosta ja päättyy kappaleeseen "11:49"."



Vappu meni muuten muikeasti sisällä hengaillen ihmisten keskellä. Ei valittamista, kun aurinkokin paistoi tänään.

1 kommentti:

  1. Saa sitä haaveilla ja himota, mutta osa haaveista täytyy myös toteuttaa! Muuten elämä on pelkää unemointia.

    VastaaPoista