30.9.2014

Juhlien jälkeen...


1. otetaan omakuva hassu hattu päässä.
2. syödään kermakakkua ja leikitään että siististi leikatut jämäpalat ovat hienoja leivoksia.
3. odotetaan puoli tuntia junaa laiturilla ruokakassien kanssa.

21.9.2014

"home eli kotona"

Moi kaikki!

Kirjoitan tätä, koska tahdon oppia käyttämään uuden läppärini näppistä ja muutenkin opetella kääntämän pc-pääni mac-maailmaan.

Koulu "alkoi" neljä viikkoa sitten, mutta luentoja on ollut vasta kaksi viikkoa. 

Ennen koulua ehdin kuitenkin

- syömään suht monta pehmistä Tammelan torilla.
- käydä kirjastossa kuuntelemassa Kirsi Kunnasta.
- ravata kaksi päivää vanhempien kanssa kaupungilla.
- käydä Ikeassa ja kerrankin ostaa sieltä jotain tarpeellista.
- aloittaa uuden aivottoman teinisarjan katsomisen.
- viettää Särkänniemi-päivä kavereiden kanssa ja illemmalla seikkailla Pispalassa portaita juosten.
- lähteä pariksi päiväksi Helsinkiin viiden minuutin harkinnan jälkeen, mennä Linnanmäelle ja yrittää kalastaa vuoristoradan jarrumiehiä Tinderistä (ei onnistunut, menin rumpukaruselliin).

Koulun alettua olen tutustunut uusiin ihmisiin ja tutustunut vähän lisää ja istunut iltaa kuppilassa jos toisessa ja palannut myöhään kotiin lähimmän pitserian ranskalaisten kanssa. Hauskaa on siis ollut. Musiikkiakin olen pitkästä aikaa raahautunut kuuntelemaan oman kodin ulkopuolelle ja sekin on ollut mukavaa.

Ja tietysti Tampere on edelleenkin ihana.

15.9.2014


Elämä on haipakkaa ja opettelen luennoilla käymistä. Aamuisin tarvitsee usein mustia laseja ja isoa teekuppia.