24.2.2015

oscar-gaala: vuoden 2015 punaisen maton suosikit





Cate Blanchett Maison Margielan ihanan yksinkertaisessa iltapuvussa ja huolettoman näköisesti sutaistuissa hiuksissa.


Margot Robbie Saint Laurentin puvussa ja kaulakorussa, joka oli kuulemma pippaloiden kallein koru, mutta olisi ainakin omasta mielestäni parempi jonkin muun asun seurana.


Keira Knightley Valentinon keijumekossa.


Loppubonuksena tv-persoona Willow Bay Star Wars -iltapuvussaan. Yllättävän tyylikäs ja samalla hauska iltapuku. Lämmittää ikuisen Tähtien sota -fanin sydäntä.


15.2.2015

youtube-suosikki: rachel khoo


Yksi kokkisuosikeistani on ilokseni pistänyt pystyyn oman Youtube-kanavan ja viikonlopun olenkin hyvin kuluttanut katsellen Rachel Khoon videoita.

Nämä kaksi olivat lemppareitani, niiden visuaalisesti kauniin toteutuksen takia, kun muut kokkailuvideot olivat omaan makuuni vielä vähän liian kotikutoisia. Ihan mukavia toki muutkin olivat, mutta kuvaajan toiminta oli rasittavaa. Tahtoisin enemmän nähdä ruokaa enkä vain Rachelin kasvoja, vaikka ne kauniit ovatkin.

Alunperin ihastuin Rachelin tyyliin ja ruokaan muutama vuosi sitten, kun bongasin silloin Ylellä pyörivän Pienen ranskalaisen keittiön, jossa Rachel kokkaili kaiketi omassa pienessä pariisilaisessa asunnossaan simppeleitä ranskalaisia ruokaklassikoita. Ihastuin ohjelmassa kaikkeen ruoasta minikeittiön kaakeileihin. Jos söisin lihaa olisi liharuoat varmasti juuri tuollaisia, mitä ohjelmassa kokattiin. Joku ystävällinen onkin ladannut klippejä tästä ehdottomasti yhdestä lempiruokaohjelmastani Youtubeen.

11.2.2015

chanel haute couture ss15



 

Tekisi mieli aloittaa helmikirjonta uutena harrastuksena tai sitten tehdä uusi kukkakehys paperista ja liimasta. Jälkimmäinen voisi onnistuakin.

9.2.2015

tampereen kahvilat: mimibo cafe


Uusin kahvilatuttavuuteni on hyvin pastellinen ja ehkä vähän imelä, mutta silti kotikutoisen tuntuinen. Tölkkien kansissa oli dinosauruksia ja ainakin paikan kaakaossa oli kaikkea. Se oli tehty suklaasta ja päällä oli kermavaahtoa, strösseleitä ja kaakaojauhetta. Kaakaon olisi saanut myös minttu- tai chiliversiona, mutta itse päädyin ihan tavalliseen. 

Kaakaon lisäksi muuta en kahvilassa kerennytkään nauttia. Ensi kerralla on varmasti maistettava jotain syötävääkin. Vitriinissä oli herkullisen näköisiä kakkuja ja piirakoita.

Osoite: Puutarhakatu 11

5.2.2015

tampereen kahvilat: brander cafe


En tiedä miten tai miksi unohdin tämän kahvilan aiemmasta listauksestani, vaikka tämä paikka tarjoaa yhden Tampereen parhaimmista kaakaoista. 

Brander sijaitsee Tullintorin kauppakeskuksessa Arnoldsia vastapäätä ja täällä kaakao on hyvää. Siinä on paljon kaakaojauhetta, se on sopivan lämmin ja juuri oikean kokoinen, ei ehdi tulla makeaällötystä.

Kaakaon seurana ollut laskiaispulla mantelimassalla oli myöskin maistuvaa. Mantelimössö ei ollut liian makeaa, kuten jossain aiemmin syömässäni pullassa. Mutta sitä en ymmärrä, miksi melkein kaikista kahvilapullista puuttuu kardemumma. Tai jos sitä on, niin leipuri on annostellut sitä, niin pienen määrän, ettei kukaan kykene maistamaan sitä. Pulla ilman kardemummaa on ranskanleipä!