20.8.2015

how big, how blue, how beautiful


Täytyy myöntää, että jännitti osittain jopa aivan kauheasti mennä viime viikonloppuiseen Flow'hun. Tämän vuoden Flow festivaali oli ensimmäinen oikea (sellainen, mistä maksetaan sisään) festari tasan viiteen vuoteen, edellinen festarikokemus oli juurkin viiden vuoden takainen Flow, joka jätti hieman inhottavan muistikuvan tungoksineen ja kireine ihmisineen.

Festarijännitys kuitenkin taantui nopeasti perjantaina alueelle päästyä. Mentiin heti porttien auettua sisään, jotta kerettäisiin rauhassa tutkia ja tunnustella aluetta, joka oli laajentunut sitten viime kerran aivan hirmuisesti, mikä oli ihan mukavaa. Viikonlopun aikana vasta sunnuntai-illan päälavan Florence + The Machinen keikalla tuli olo, että nyt on kyllä liikaa ihmisiä minun sietokyvylleni, tosin jonkin lähteen mukaan se keikka taisi vetääkin eniten festarikansaa.

Päälavan keikat muuten olivat ihmismäärältään just hyviä, pääsi melko eteen siten, että pystyi vielä pitämään oman tilansa ja joraamaan rauhassa. Suosikki lavani oli kuitenkin pallolava, jonka istumapaikoille vielä perjantain jazzkeikalla pääsi vielä vähän ennen keikan alkua ja muina päivinä, kun vain meni ajoissa varaamaan paikkaansa, niin sai hyvät katselupaikat. Ehkä juuri se, että ympyrälavalla oli nuo katsomot oli se syy, miksi se nousi yli muiden lavojen, kun en nyt ihan hirveästi perusta kolmen päivän seisomisputkesta.

Flow'ssa oli myös kaksi isompaa telttalavaa, mutta niistä en taas oikein välittänyt. Mielummin ulkoilmatapahtumassa katson myös keikkoja ulkona, enkä savuisessa ja kuumassa teltassa, jossa kuitenkin joku puhaltaa saippuakuplia naamaan tai polttaa savuketta naaman edessä.

Viikonlopun parhain keikka oli ehdottomasti Roisin Murphyn lauantainen päälavan veto. En ole pahemmin kuunnellut Roisinin omaa soolotuotantoa, mutta silti keikka veti mukanaan paremmin kuin yksikään muu keikka Flow'ssa. Muutamat Moloko hitit uusina versioina, älyttömän hulluja vaatteita ja asusteita, jotka olivat jo itsessään taidetta sekä koko ajan nouseva tunnelma = kaikki emojikissahymiötpeukutjamuut.

Muita erinomaisia keikkoja olivat Verneri Pohjola kvartetin jazz-tunneilmoinnit, Lianne La Havasin soul-pop keikka (älyttömän kaunis nainen, osasi soittaa about kaikkea ja keikka-asuna kultafoliotakki), Lännen-Jukka, Nile Rodgers + Chic = discobileet, Timo Lassy ystävineen, Regina, Belle and Sebastian (niiden keikasta tuli vain, niin hyvälle tuulelle!) ja tietysti Florence, jota odotin niin kovin, että keikan jälkeen oli hieman jopa tyhjä ja hölmistynyt olo, "tässäkö se nyt oli". Fiilikseen saattoi vaikuttaa paljon se, että viisi vuotta sitten Ruisrockissa näkemäni keikka oli, niin erilainen, kuin tämä Flow'n keikka ja jotenkin kai odotin samanlaista tunneilmointia kuin Ruississa. Mutta oli hyvä tämäkin kerta, varsinkin, kun on näin jälkeenpäin sulatellut sitä hieman.

Keikkojen lisäksi syötyä tuli melkein yhtä paljon. Omaan suuhun sopivinta oli Tres Bonesin friteerattu parsakaali. Rasvakeitin tekee kaikesta parempaa ja kun sinne heittää ikisuosikkiani parsakaalia, niin voisin syödä sitä kilo kaupalla.

Muuta hyvää suuhunpantavaa Tasty Dogsin "veggie dog", Groteskin falafelit, Pur raakabaarin marja-kookos-smoothie, Soi Soin bataattiranskalaiset ja Jädelinon ja Richard McCormickin yhteistössä suunnittelema vegaaninen kookosjäätelö, joka oli parasta jäätelöä, mitä olen hetkeen maistanut.

Ruokiahan minun oli tarkoitus ikuistaa kuvamuodossa, mutta kännykkä ei tahtonut toimia koko viikonloppuna (ihan täynnä appejä ja kuvia ei enää mahdu).
Ens kerralla ehkä paremmalla onnella sen suhteen.

Kaiken kaikkiaan jäi hyvä jälkimaku festareista ja jos ensi vuonna esiintyjät ovat yhtään yhtä hyviä, kuin tänä vuonna, niin olen menossa ainakin syömään. En kuitenkaan ehkä kolmeksi päivää, ei vaan jaksa enää, kuten silloin viis vuotte sitten.

Brooklyn Bakeryn Death by Chocolate (vegaaniset suklaamuffinit) Oli ihan ok, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi sitä suklaata.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti